Juha Molari Юха Молaриsunnuntai 15.

Juha Molari Юха Молaри
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Pyhän Serafim Sarovilaisen muistopäivä

Tänään on Pyhän Serafim Sarovilaisen muistopäivä (День памяти преподобного Серафима Саровского).

Pyhä Serafim syntyi 19. heinäkuuta (2 elokuuta) 1759. Sefarim syntyi uskovaisille vanhemmille, mutta isä kuoli, kun Serafim – oikeasti nimeltään Prohor (Прохор) - oli vasta kolmivuotias. Poika kasvoi äitinsä kasvattamana. Kurskin kaupungissa rakennettiin tornia, kun poika oli seitsenvuotias. Poika kiipesi, kompastui ja putosi tornista. Poika selvisi kuitenkin vahingoittumattomana.

Tärkeäksi muodostui sittemmin Jumalan äidin ikoni, kun äiti rukoili sairastuneen poikansa puolesta. Nuori Prohor luki Raamattua ja hengellisiä kirjoja, kävi kirkossa. Hän toivo pääsevänsä luostariin. Pieni poika on esimerkkinä meille vanhemmille, että emme omilla toimillamme estäisi lasten pääsy Jeesuksen luo. Tätä poikaa ei estetty. Serafim Sarovilaista on oikea aika muistaa tänään myös lapsiemme tähden. Serafim Sarovilaisen muistopäivänä voin kääntyä Jumalan puoleen, muistaen Pyhää Serafimia ja rukoillen Jumalan siunaavaa hyvää hoitoa lapsiansa ikävöiville äideille, isille ja vanhempiaan ikävöiville lapsille sekä lapsille, joita estetään rukoilemasta ja joiden pääsy estetään Jeesuksen luo vanhempien ymmärtämättömyyden tähden.

Lopulta yhdeksäntoista vuotta vanhan poikansa äiti siunasi ristin pyhiinvaellukselle Kiovaan. Kiovassa munkki Dorofei siunasi nuoren miehen Sarovilaiseen luostariin, jossa Prohor vietti muutaman kuukauden. Prohor oli noviisina kahdeksanvuotta, kunnes tuli vihityksi luostarin munkiksi ja muutama kuukausi myöhemmin diakoniksi. Munkkidiakonina hänellä oli tapana päivän päätyttyä viettää illat ja yöt rukoullen metsässä. Seitsemän diakonivuoden jälkeen hänestä tuli pappi ja hänen hengellinen elämä syveni entisestään. Yksinäisyys ja yksinkertaisuus olivat luonteenomaista hänen elämälleen.

Erityisesti hän tuli tietoiseksi ihmisten omien intohimojen ja pahojen voimien hyökkäyksistä. Kaukana erämaassa hän sai kimppuunsa myös rosvot. Serafim joutui rosvojen pahoinpitelemäksi, useita kylkiluita murtui, pää sai ankarat iskut. Serafim olisi ollut hyvinkin vahvana miehenä puolustuskykyinen, mutta hän muisti Jeesuksen sanaa ja otti iskut vastaan. Hän säilyi kuitenkin hengissä vaikeuksistaan huolimatta, mutta joutui loppuelämänsä kulkemaan kyyryssä. Lopulta rosvot olisi voitu saattaa tuomiolle, mutta isä Serafim antoi anteeksi: Hän pyysi, ettei roistoja rangaista.

Serafim tuli tunnetuksi askeettisuudestaan, hän piti samat vaatteet talvella ja kesällä, hankki ruoat metsästä, nukkui niukasti, luki paljon ja vietti päivittäin pitkiä aikoja rukouksessa. Serafim harjoitti pyhyyttä näin ollen erityisen luonnonmukaisesti, riistämättä luontoa omiin tarkoituksiinsa, keskittyi vähään ja vain tärkeimpään. Hänestä kerrotaankin useita eläinystävällisiä tarinoita, joissa karhut syövät hänen kämmeneltään.

Serafim Sarovilainen on erityisen tärkeäksi tullut hengellisenä vastauksena 1700-1800-luvun hengelliseen ja henkiseen muutokseen Venäjällä, kun länsimäinen rationalismi ja hengellinen raakuus tunkeutuivat vaurioittavasti Venäjälle.

Jo vuonna 1832 Isä Serafim tunsi henkistä uupumusta ja ruumiillisten voimien heikkenemistä. Hän ennusti omaa kuolemaansa. 1. tammikuuta 1833 hän tuli sairaalan kirkkoon, laittoi kynttilät arvostetun pyhän ikonin eteen, kävi Pyhällä ehtoollisella ja liturgian lopussa hän sanoi kaikille hyvästit. Sitten hän suuteli Pyhän Äidin ikonia, käveli pyhän alttarin ympäri ja lähti temppelin pohjoisesta ovesta ikään kuin samasta portista kuin syntyessä tuli maailmaan. Hän totesi olevansa kuoleman porteilla. Illalla vanha mies lauloi sellissään pääsiäisen lauluja. Seuraavana päivänä aamulla isä Pavel tunsi pappi Serafimin sellistä savun hajua. Hän koputti ovelle, mutta ovi oli lukittu sisäpuolelta. Kun veli Pavel ja noviisi Anikita pääsivät Serafimin huoneeseen, he löysivät hänet polvillaan rukouksessa, mutta mies oli kuollut. Pyhä Serafim siunattiin 2. tammikuuta 1833 (15. tammikuuta nykyisen kalenterin mukaan). Hänet haudattiin Sarovilaisen luostariin.
«Ублажаем тя, преподобие отче Серафиме, и чтим святую память твою, наставниче монахов и собеседниче ангелов».

Pyhän Nikolauksen kirkko – Venäjän Ortodoksinen kirkko Moskovan Patriarkaatti

Tänä aamuna menin varttitunnin ”myöhässä” Pyhän Serafim Sarovilaisen liturgiaan Pyhän Nikolauksen kirkkoon. Ilmoitettu alkamisaika on 9:30. Tuonelankuja 3 Helsingin Hietaniemessä ei ole kuitenkaan aivan helpon matkan päässä.

Tällä kertaa oli yleinen synnintunnustus, johon liittyy yksityinen synninpäästö. Katselin ympärilleni noin kello 10:15 ja arvioin jumalanpalvelukseen osallistujien lukumääräksi sillä hetkellä 70. Koko ajan tuli lisää ihmisiä pieneen kirkkoon. Noin kello 11:30 silmäilin uudestaan ja laskin nyt seurakuntalaisten lukumääräksi yli 200. Tämä sunnuntai on tavallinen hiljainen sunnuntai – kuten on tapa selittää luterilaisissa kirkoissa – joulun ja loppiaisen (teofanian

Resultados (Português) 1:

Juha Molari Юха Молaриsunnuntai 15. tammikuuta 2012Pyhän Serafim Sarovilaisen muistopäiväTänään on Pyhän Serafim Sarovilaisen muistopäivä (День памяти преподобного Серафима Саровского). Pyhä Serafim syntyi 19. heinäkuuta (2 elokuuta) 1759. Sefarim syntyi uskovaisille vanhemmille, mutta isä kuoli, kun Serafim – oikeasti nimeltään Prohor (Прохор) - oli vasta kolmivuotias. Poika kasvoi äitinsä kasvattamana. Kurskin kaupungissa rakennettiin tornia, kun poika oli seitsenvuotias. Poika kiipesi, kompastui ja putosi tornista. Poika selvisi kuitenkin vahingoittumattomana. Tärkeäksi muodostui sittemmin Jumalan äidin ikoni, kun äiti rukoili sairastuneen poikansa puolesta. Nuori Prohor luki Raamattua ja hengellisiä kirjoja, kävi kirkossa. Hän toivo pääsevänsä luostariin. Pieni poika on esimerkkinä meille vanhemmille, että emme omilla toimillamme estäisi lasten pääsy Jeesuksen luo. Tätä poikaa ei estetty. Serafim Sarovilaista on oikea aika muistaa tänään myös lapsiemme tähden. Serafim Sarovilaisen muistopäivänä voin kääntyä Jumalan puoleen, muistaen Pyhää Serafimia ja rukoillen Jumalan siunaavaa hyvää hoitoa lapsiansa ikävöiville äideille, isille ja vanhempiaan ikävöiville lapsille sekä lapsille, joita estetään rukoilemasta ja joiden pääsy estetään Jeesuksen luo vanhempien ymmärtämättömyyden tähden. Eventualmente, dezenove anos velha mãe filho abençoado da peregrinação Cruz para Kiev. Em Kiev, um monge Dorofei abençoado mosteiro de Sarovilaiseen do jovem, onde a Prohor passou os próximos meses. Prohor era um novato em oito anos, até que se tornou um monge do mosteiro e ele era uns meses mais tarde, os diáconos. O fim do dia, Diaconisa monge, ele costumava passar as tardes e noites na floresta de rukoullen. Sete anos depois ele se tornou um padre e um diácono de sua vida espiritual aprofundou-se ainda mais. Solidão e simplicidade caracterizaram-se por sua vida. Em particular, tornou-se ciente das paixões do povo e os poderes do mal. Bem longe no deserto, ele foi atacado por bandidos. Serafim pahoinpitelemäksi, os pirates tinham várias costelas fraturadas, a cabeça tenho ataques ásperos. Teria sido um puolustuskykyinen muito forte como Serafim, mas ele se lembrou da palavra de Jesus e assumiu os ataques. Ele manteve-se, no entanto, para sobreviver apesar de suas dificuldades, mas foi forçado a passar o resto de sua vida a andar curvado. No final os assaltantes poderiam foram colocados no julgamento, mas o pai Serafim deu a desculpa: ele pediu, que os maus punidos.Serafim tuli tunnetuksi askeettisuudestaan, hän piti samat vaatteet talvella ja kesällä, hankki ruoat metsästä, nukkui niukasti, luki paljon ja vietti päivittäin pitkiä aikoja rukouksessa. Serafim harjoitti pyhyyttä näin ollen erityisen luonnonmukaisesti, riistämättä luontoa omiin tarkoituksiinsa, keskittyi vähään ja vain tärkeimpään. Hänestä kerrotaankin useita eläinystävällisiä tarinoita, joissa karhut syövät hänen kämmeneltään.Serafim Sarovilainen on erityisen tärkeäksi tullut hengellisenä vastauksena 1700-1800-luvun hengelliseen ja henkiseen muutokseen Venäjällä, kun länsimäinen rationalismi ja hengellinen raakuus tunkeutuivat vaurioittavasti Venäjälle. Jo vuonna 1832 Isä Serafim tunsi henkistä uupumusta ja ruumiillisten voimien heikkenemistä. Hän ennusti omaa kuolemaansa. 1. tammikuuta 1833 hän tuli sairaalan kirkkoon, laittoi kynttilät arvostetun pyhän ikonin eteen, kävi Pyhällä ehtoollisella ja liturgian lopussa hän sanoi kaikille hyvästit. Sitten hän suuteli Pyhän Äidin ikonia, käveli pyhän alttarin ympäri ja lähti temppelin pohjoisesta ovesta ikään kuin samasta portista kuin syntyessä tuli maailmaan. Hän totesi olevansa kuoleman porteilla. Illalla vanha mies lauloi sellissään pääsiäisen lauluja. Seuraavana päivänä aamulla isä Pavel tunsi pappi Serafimin sellistä savun hajua. Hän koputti ovelle, mutta ovi oli lukittu sisäpuolelta. Kun veli Pavel ja noviisi Anikita pääsivät Serafimin huoneeseen, he löysivät hänet polvillaan rukouksessa, mutta mies oli kuollut. Pyhä Serafim siunattiin 2. tammikuuta 1833 (15. tammikuuta nykyisen kalenterin mukaan). Hänet haudattiin Sarovilaisen luostariin. «Ублажаем тя, преподобие отче Серафиме, и чтим святую память твою, наставниче монахов и собеседниче ангелов».Pyhän Nikolauksen kirkko – Venäjän Ortodoksinen kirkko Moskovan Patriarkaatti Tänä aamuna menin varttitunnin ”myöhässä” Pyhän Serafim Sarovilaisen liturgiaan Pyhän Nikolauksen kirkkoon. Ilmoitettu alkamisaika on 9:30. Tuonelankuja 3 Helsingin Hietaniemessä ei ole kuitenkaan aivan helpon matkan päässä. Tällä kertaa oli yleinen synnintunnustus, johon liittyy yksityinen synninpäästö. Katselin ympärilleni noin kello 10:15 ja arvioin jumalanpalvelukseen osallistujien lukumääräksi sillä hetkellä 70. Koko ajan tuli lisää ihmisiä pieneen kirkkoon. Noin kello 11:30 silmäilin uudestaan ja laskin nyt seurakuntalaisten lukumääräksi yli 200. Tämä sunnuntai on tavallinen hiljainen sunnuntai – kuten on tapa selittää luterilaisissa kirkoissa – joulun ja loppiaisen (teofanian